lauantai 12. heinäkuuta 2014

Huoltohommia

Meidän ToosaTV-toimistolta löytyy varmasti lähemmäs parisataa peruukkia, joista osa kulkee myös NikoLan keikoilla mukana ja joutuu välillä aika koetuksille kaikkien laukunpakkauksien ja purkujen välillä, ja mä aina välillä ajankuluksi käyn näitä reuhkoja huoltamassa ja pelastamassa kun ne alkaa näyttämään hyvin epätoivoiselta.

Tämän yksilön kiharat oli yhtä rastaa ja päälaen osiot oli sellasta kivaa takkuisaa hattaraa vaan harjauksesta johtuen. Sain ku sainkin pelastettua tuon takaisin suht hyväkuntoiseksi.

Synteettistä kuituhiusta tulee huollettua vähän monella eri tapaa, mutta oon huomannut että parhaat työkalut yleensä on vesihöyry jossain muodossa ja samoin öljy muodossa tai toisessa. Synteettisen kuidun kanssa on ihan se ja sama mitä hoitoaineita tai pesuaineita siihen käyttää, koska muovihan ei mitään itseensä ime, joten esim shampoon ja hoitoaineen vaikuttavat ainesosat ei kuitua mitenkään muokkaa. Hoitoaineet kuitenkin antavat kuidulle liukkautta ja olen huomannut että öljyt myös sekottuvat paremmin hoitoaine-nesteisiin.

Tuon kuvassa olevan peruukin kuidut on paremmin kuumuutta kestävää materiaalia, joten harjauksen ja pesun jälkeen tuon pystyi silottamaan ihan silitysraudalla ja sillä sai latvat todella hyvään kuntoon. Harjauksen aikana käytän yleensä aika reiluissa määrin vauvaöljyä että takut aukenee vähän paremmin. Pesun jälkeen silityksessä käytän jotain jätettävää hoitoainetta johon sekoitan pikkumäärän öljyä antamaan kiiltoa.

Pesuun sensijaan käytän ihan vaan nestemäistä pyykinpesuainetta :D tuoksuu hyvälle!

Synteettisen kuidun kanssa on ihan se ja sama mitä hoitoaineita tai pesuaineita siihen käyttää, koska muovihan ei mitään itseensä ime, joten esim shampoon ja hoitoaineen vaikuttavat ainesosat ei kuitua mitenkään muokkaa. Hoitoaineet kuitenkin antavat kuidulle liukkautta ja olen huomannut että öljyt myös sekottuvat paremmin hoitoaine-nesteisiin.

Sellaiset peruukit, jotka ei kestä kuumuutta kovin hyvin, käsitellään höyryttimellä joka on kai tarkoitettu enimmäkseen siivoamiseen. Homma tapahtuu harjan kanssa hyvin samaan tapaan kuin esim normaalin hiuksen föönaaminen, föönin tilalla on vaan se höyryvehe. Samallalailla onnistuu myös höyryttämällä kihartaminen rullien kanssa.

Kiharat kuvassa olevaan tein rullaamalla tarrarullille ja sen jälkeen heitin peruukin lavuaariin ja kaadoin kiehuvaa vettä päälle. Annoin lillua kuumassa vedessä hetken ja sen jälkeen vaihdoin veden jääkylmään, jotta kuitu jäähtyy ja "jähmettyy" uuteen kiharaan muotoonsa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti